keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Syksyisellä Pöyräretkellä {MakroTex}



Taisimme jo viime kesänä puhuaNauran Auringolle-blogin Sarin kanssa pyöräretkestä kera kameroiden. No vuosi sitten se jäi tekemättä ja melkein jäi tältäkin kesältä väliin...


Viime viikolla katselin sääennusteita ja kalenteriani. Laitoin Sarille viestiä olisiko tulevana viikonloppuna sen pyöräretken aika? No olihan se. Sovittiin sunnuntaille treffit.


Sunnuntaina kello soimaan ajoissa, siis kuuden jälkeen. Teimme treffit puoli kahdeksaan ja treffipaikalle minulla oli ainakin 6 km. Lähdin siis klo 7 polkemaan ja kyllä sai olla rauhassa. Näin vain yhden toisen ulkoilijan, sekin koiran ulkoiluttaja, matkalla treffipaikalle. Kaikki ihmiset taisivat olla vielä untenmailla...


 Aurinko ei paistanut ja taivas oli tasaisen harmaa. Lämmintä oli kuitenkin +13 astetta, eli oikeastaan aika sopiva ilma syksyiselle retkelle. Vuodenaika ei jäänyt yhtään arvailujen varaan kun pyöräiltiin ja maisemia katseltiin.


Pyöräilyreittiä olin katsellut google mapsista etukäteen. Tarkoituksena oli pyöräillä paikoissa joissa olisi kuvattavaa. Suunta vei pois taajamasta vesien ääreen...
Ja kaksi tarkkasilmäistä huomasi vaikka ja mitä hauskaa kuvattavaa...


Kuvat kertokoon syksyisestä pyöräretkestämme.


 Aikaa meni puoli päivää, koska laiturilla evästaukoa pitäessä päätimme käväistä vielä Tainan luona teellä ja  hiukan lämmitelemässäkin. Näin kiersimme koko Kymijärven. Matkaa minulle tuli reilu 30 kilsaa, ei ollenkaan paha sunnuntaiajelulle....


Toivon, että pyörä/kuvaus-retkistämme tulisi tapa. Aika kului rattoisasti ja juteltavaa riitti.
Ulkopuolisen silmin olimma varmaan huvittava näky; ajelimme hissukseen ja pysähtelimme vähän väliä. Joskus jopa käännymme takaisin päin ihan vain saadaksemme kuvattua jotain mielenkiintoista.


Ensi kesän - todellakin toivon, että kesän - kuvausretkeä odotellessa...

Hyvää syksyistä viikkoa!

- Satu -


Pieni Lintu blogissa löytyy toisenlaisia Syksyn Merkkejä



















34 kommenttia:

  1. Tunnnistin reitin ja kohteet kuvista. ^^ Täällä meidän nurkilla olette pyörineet. :P Tainan kanssa tuota samaa ihanaa reittiä taitamme työmatkamme. :D Saisivat tehdä pyörätien loppuun asti, niin voisi itsekkin uskaltautua taittaa työmatka joskus fillarilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin varmaan tunnistit. Noin aikaisin sunnuntaiaamuna sai ajella ihan rauhassa tienkin reunaa, mutta pyörätie olisi parempi. Monesti olen ajatellut heppoja nähdessäni, että onkohan nuo ne sun... :)

      Poista
  2. Ihania maisemakuvia. Kyllä se luonto on kaunis syksylläkin. Teillä onkin ollut varsin ihanteellinen pyöräilysää.
    Mukavaa iltaa sinulle Satu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi. Kaunistaoli ja varsinkin kun alkaa tulla enempi ruskaa ja värejä, toisenlaisia värejä kuin kesällä.
      Kiitos, mukavaa lähestyvää viikonloppua!

      Poista
  3. Ihanasti olit kuvannut noita tuttuja maisemia. Kuljitte meidänkin ohi huomaamatta! Tosin emme olleeet tuohon aikaan kotosalla, kun oli paikalliset markkinat ja sitä ennen työt. Vaan tervetuloa pistäytymään, te ahkerat pyöräilijät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on jonkinlainen 'haju' siitä missä asutte, Taina on viitannut minulla jotain suuntaa ;) Niin siellä oli ne jotkut markkinat. Näin kylttejä aiemin.
      Täytyykin ensikerralla ilmoitella kun sielläpäin pyöräillään!

      Poista
  4. Ihania kuvia! Oli varmasti ihan mahtava retki. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Retki oli tosi kiva ja onneksi saimme sen tehtyä!

      Poista
  5. Ei vitsi mitä naisia, herätä sunnuntaina noin aikaisin ja lähteä kuvaamaan. Iso peukku teille.
    Luulin löytäneeni suosikkikuvani tuossa laiturikuvan kohdalla mutta sitten jatkoin lukemista eteenpäin ja loputkin kuvat oli niin WOW mahtavia etten ole enää varma oliko se laituri kuva sittenkään suosikkini, no mutta ainakin yksi niistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D kiitos ihana <3 Juu, mieskin kysyi, että oikeestiko sunnuntaina ja niin aikaisin....ja minä kun en ole edes mikään aamuvirkku!! Mutta hyvän ja hauskan asian vuoksi on valmis uhrauksiin.
      Kuvia tuli otettua muutama....Kiva kun tykkäsit <3

      Poista
  6. Syksyisiä tunnelmia, ystävien iloisia tapaamisia ja luonnon voimaa.
    Rustiikkista rouheutta, järven sileää pintaa ja sieniä...ihana päivä teillä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloisia ja yllättäviä tapaamisia; soitin Tainalle n. 5km ennen niiden kotia, että voisiko keittää meille teet ja tietenkin Taina pystyi! ;)
      Me bongattiin paljon ihania ja hauskoja asioita....
      Päivä oli tosi kiva!

      Poista
  7. Olipas tosiaan kiva retki! Heh tuo kuva minusta on kyllä taas niin tyypillinen :D Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin oli. Sori, se oli ihan pakko ottaa ;)
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  8. Tuollainen retki olis kiva tehdä, siinä yhdistyisi moni asia :) Kivoja yksityiskohtia olitkin poiminut matkan varrelta, mukavaa torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli alunperin Sarin idea ja olin heti juonessa mukana. Viime kesältä vain jäi, mutta nyt saatiin reissu tehtyä ja olipa kivaa...todellakin yhdistyi monta mukavaa asiaa...
      Kiitos, samoin sinulle illan jatkoja <3

      Poista
  9. Aivan ihana retki, josta kuvat tosiaan kertovat ihan ilman kirjoitustakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin oli ja jällee vai todeta, kuinka läheltä voi löytyä tosi kaunista ja kuvauksellista

      Poista
  10. Mukavan kuuloinen pyöräretki teillä ollut ja hienot kuvat siitä kertoo ☺
    Mukavaa loppuviikkkoa ♫

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mukava, että toivoisin sen tapahtuvan uudestaan. Kiire ei ollut minnekään ja maisemat vaihtui....

      Kiitos Marja-Terttu, ihanaa viikonloppua sinullekin <3

      Poista
  11. Ihana pyöräretki kanssasi! Mukavaa viikonloppua Satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Kaisa, kauniita syyspäiviä <3

      Poista
  12. Kuulostaa kivalta retkeltä! Hienot kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä olikin kivaa :)
      Kiitos, mukavaa viikonoppua..

      Poista
  13. Ihania kuvia, jo tosi syksyisen näköistä! Ja tosi aikaisinpa lähditte :) Haastoin sinut blogissa, koe vapaudeksi osallistua tai olla osallistumatta, ihan oman luovuuden mukaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilma oli aika syksyinen ja joo, mutta saatiin kuvailla ja ajella rauhassa siihen aikaan...
      Täytyykin tutustua <3

      Poista
  14. Voi, mikä mahtava retki teillä! Ihanaa, jos siitä tulee tapa!
    Ihan mahtavia kuvia ja varmasti oma fiiliksensä aamun tunteina lähteä luontoon liikkumaan!
    Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NO toivotaan niin, sen verran kivaa oli fillaroida lähitienoota rauhassa.

      Kiitos, samoin sinulle, mukavaa syksyistä viikonloppua!

      Poista
  15. Pyöräillen ehtii katsella maisemia, kivat kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ajelen työmatkat pyörällä ja ihailen samalla maisemia :)
      Kivaa alkanutta viikkoa!

      Poista

Kiitos kun viitsit kommentoida, ne todella luetaan ja ne piristävät!